TOIMINTA

TOIMINTAKERTOMUS v.2019, SEURAN 135. TOIMINTAVUOSI

 

TOIMINNAN PÄÄPAINO

Toimintamme pääpaino on kohdistunut lapsiin, nuoriin ja perheisiin.

TAPAHTUMAT JA TOIMINTA

PERHEIDEN RETKI VIVAMON LASTENKYLÄÄN

Seura oli mukana kesäkuussa järjestämässä perheille suunnattua retkeä Vivamon Lastenkylään. Seuran edustajana ja retken johtajana toimi Taina Valkeavirta Raittiusseurasta. Retki toteutettiin yhteistyössä Porvoon kaupungin ja Porvoon Suomalaisen seurakunnan kanssa. 

JUMP IN LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIMESSUT

Seura osallistui sunnuntaina 15.9.2019 Uusimaa Areenalla järjestettyyn vapaa-ajan messuun omalla toimintapisteellä. Raittiusseura jakoi pisteellä Raittiusseuran tarroilla varustettuja vesipulloja, seuran toiminnasta kertovia esitteitä ja järjesti kännilasiradan, jolla pystyi demostroimaan kävelemisen epämiellyttävyyttä ja hankaluutta humalatilassa. Seura hankki messustandi-pöydän tätä ja tulevia tilaisuuksia varten.

RAITTIUSSEURA 135 -VUOTTA MUISTELUILTA JÄSENISTÖLLE

Järjestimme maanantai-iltana 4.11.2019 Omenamäen Palvelutalon kabinetissa jäsenillan, jonka tarkoitus oli kerätä tarinoita ja muistoja menneiltä vuosikymmeniltä seuran historiikkia varten. Tilaisuuteen osallistui noin 30 henkilöä. Tarjoiluna oli salaattia ja piirakkaa sekä kahvit. Tilaisuudessa vanhat jäsenet kertoivat, mitä raittius ja Raittiusseura merkitsevät heille. Tilaisuus oli lämminhenkinen. Historiikin kirjoittaja Tuula Lukic kirjasi ylös kertomuksia ja Srba Lukic otti valokuvia.

PERHEIDEN JOULUILTA

Järjestimme Perheiden Jouluilta -tapahtuman sunnuntaina 1.12.2019  nuorisotila Zentrassa WSOY:n talossa. Ohjelmassa oli pelailua, joulupukin vierailu, piparien koristelua, jönglööri-tontun esiintyminen ja jouluisesta musiikista vastasi Limonaatia ry:n bändi. Osallistujia oli noin 30 henkilöä.

KID`S ACTION -ILLAT

Seura oli mukana tukemassa Porvoon Gammelbackan Peipon koulussa järjestettäviä Kid`s Action -iltoja. Tapahtumia on järjestetty perjantaisin 2-4 kertaa vuodessa. Illat tavoittavat joka kerta lähes 50-100 alakouluikäistä lasta lähialueelta. Ohjelmassa on liikunnallisia temppuratoja koulun liikuntasalissa, askartelu- ja puuhapisteitä, iltapala sekä lyhyt hartausosuus, joka sisältää usein näytelmän ja yhteislaulua sekä palkintojen jakamisen. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Porvoon Helluntaikirkon kanssa. Seuran jäsenet ovat toimineet ohjaajina tapahtumassa ja seuran nimi on mainittu toisena järjestäjätahona.

CLUB ZERO - PÄIHTEETTÖMÄT NUORTENILLAT

Seura järjestää nuorille Club Zero -iltoja lauantaisin ympäri vuoden. Toimintaa vetää seuran jäsen Joni Villanen Porvoon Nuorisoasuntosäätiön kerhotiloissa osoitteessa Runeberginkatu 34. Tavoitteena on tarjota kaupungin keskustassa paikka päihteettömään oleskeluun, pelaamiseen sekä ajanviettämiseen. Seura tukee toimintaa tarjoilujen ja aktiviteettien järjestämisessä.

LASTEN LEIKKIMISEN TUKEMINEN

Seura osallistui elokuussa 2019 kampanjaan, jossa jaettiin Porvoon Keskuskoulun alaluokille perinneleikkikirjat. Tavoitteena oli tukea lasten leikkimistä ja yhteistä tekemistä.

YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN

Raittiusseura osallistui julkiseen keskusteluun mielipidepalstojen kirjoituksilla ja Raitis-lehti artikkeleilla.

RAITTIUDEN YSTÄVÄT -KATTOJÄRJESTÖ

Porvoon Raittiusseura kuuluu Raittiuden Ystävät ry:n kattojärjestöön, jonka toiminnanjohtajana toimii Marko Kailasmaa. Yksi järjestön tehtävistä on koordinoida ja kommentoida alkoholipolitiikan suuntaviivoja Suomessa. Seuramme jäsenet Taina Valkeavirta ja Joni Villanen toimivat vuonna 2019 Raittiuden Ystävät ry:n hallituksessa.

Porvoon Raittiusseuran edustajana ja liittovaltuuston varajäsenenä on toiminut hallituksen jäsen Kimmo Siltanen ja varajäsenenä hallituksen jäsen Jonas Wahlström.

Olemme maksaneet Raittiuden Ystävät ry:lle 3€:n jäsenmaksun jokaisesta jäsenestämme ja saman perheen seuraavista jäsenistä 2€.

SEURAN YLEISTILANNE

Seuran toiminta ja jo pelkkä olemassaolo ovat tämänkin vuoden kuluessa muistuttaneet porvoolaisia terveestä ja luonnollisesta elämäntavasta. Seuran jäsenet ovat kaikki ”raittiuslähettiläitä” omassa elinympäristössään.

Vuoden 2019 vuosikokous pidettiin toukokuussa Tuomiorovastin pappilan juhlasalissa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jere Riikonen.

Raittiusseura on aloittanut historiikin kirjoittamisen. Kirjoittajana toimii toimittaja Tuula Lukic, Tuulet kustannus oy.

 

JÄSENASIAT

Vuoden 2019 lopussa seuralla oli 69 jäsentä.

 

HALLITUS

Hallitus on ollut aktiivinen ja kantaa ottava. Hallitus on hoitanut hyvässä yhteishengessä seuran juoksevia ja taloudellisia asioita kokoontuen vuoden aikana 5 kertaa. Hallituksessa ovat toimineet seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

JÄSENET                                          

Jere Riikonen, puheenjohtaja

Srba Lukic, varapuheenjohtaja

Christian Karlsson, rahastonhoitaja

Tiina Sundqvist, sihteeri

Mikko Myllys

Joni Villanen

Jonas Wahlström

VARAJÄSENET

Helena Halvari 

Milka Harjunen

Sami Paananen

Mare Poikela

Kimmo Siltanen

Taina Valkeavirta                          

 

TALOUS       

Jäsenmaksu:

Seuran jäsenmaksu on ollut 10 euroa / henkilö / vuosi ensimmäiseltä perheenjäseneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 5 euroa / vuosi. 

Pankkiyhteys:

Raittiusseura on Itä-uudenmaan Osuuspankin tiliasiakas.

Rahastosijoitukset ja osakkeet:

Ålandsbanken Euro Bonds-rahasto ja useisiin osakkeisiin hajautettu osakesalkku Itä-uudenmaan Osuuspankissa.

Vakuutukset:

Vakuutukset Pohjola Laaja vakuutus, joka kattaa seuran toiminnan ja tapahtumat.

TIEDOTUS

  • Seuran kotisivut ovat osoitteessa raittiusseura.fi.
  • Sähköpostiosoitteemme on porvoo@raittiusseura.fi
  • Porvoon Raittiusseuralla on aktiivinen Facebook sivu, jolla on noin 130 seuraajaa.
  • Seuralla on instagram -tili.

 

YHTEISTOIMINTA MUIDEN TOIMIJOIDEN KANSSA

Arkkitehtitoimisto Valkeavirta ja NAL Itä-Uusimaa ry ovat antaneet veloituksetta tiloja seuran hallituksen kokouksien käyttöön.

Porvoon Kaupunki myönsi avustuksena 500€ seuran Perheiden Jouluilta -tapahtumaan.

Porvoossa, 1.3.2020, Porvoon Raittiusseura ry, hallitus